Gaseeli tai gazeeli on arabialainen runomuoto, jota myös Persiassa paljon käytettiin. Gaseelirunot muodostuvat säepareista (arabiaksi bayt tai persiaksi sher), joita on tavallisesti 7–12; joka tapauksessa vähintään viisi ja jos pareja on yli 15, runo onkin jo oikeastaan qasida eikä gaseeli. Tiukimmillaan gaseelissa on seuraavat säännöt:
- Ensimmäinen säepari on matlaa, jossa molemmissa säkeissä on qaafiyaa ja radif.
- Radif on kertosana, joka toistuu matlaan molemmissa säkeissä ja muiden säeparein viimeisenä sanana. Riimikaava on siis AA, BA, CA, DA, EA…
- Qaafiyaa on toistuva riimi, joka edeltää radifia.
- Viimeinen säepari on maqtaa. Siinä kuuluu olla muuta runoa henkilökohtaisempi ote ja tavallista on viitata tässä säeparissa jollain tapaa runon kirjoittajaan. Minä, esimerkiksi, voisin viitata jollain tavalla saariin.
- Gaseelin mitan tulee olla säännönmukainen. Voit valita säkeiden tavumäärän vapaasti, mutta sen pitäisi pysytellä samana koko runon mitalta.
- Säeparin ensimmäisen säkeen tulee olla väite.
- Säeparin toisen säkeen tulee olla todiste ensimmäisen säkeen väitteelle.
- Säepareilla ei tarvitse olla yhtenäistä teemaa tai jatkuvuutta; säeparit ovat itsenäisiä.
Aivan millintarkkaan tätä Wikipediasta lainattua listaa ei tarvitse noudattaa, jotta kehtaa kutsua runoaan gaseeliksi. Olennaista on säeparit ja riimikaava, ja minusta tuo säännönmukainen mittakin kuuluu asiaan. Sisäriimi jää usein pois, koska gaseelin kirjoittaminen on helpompaa, jos sisäriimejä ei tee.
Inspiraatiota voi hakea esimerkiksi Jyrki Kiiskisen Nenän edessä vuori -runokokoelmasta (Teos, 2023). Elise Paschenin Under the Dome käy esimerkiksi gaseelista, jossa on sisäriimitkin paikoillaan.